Menu
  • VAT
  • 0 Comments
  • June 20, 2023

Ihmemaa OSS – Järjestelmän sanktioiden vaikutukset yrityksiin ja EU:n jäsenmaihin (osa 5)

Viimeisessä ihmemaa OSS:n osassa käsitellään järjestelmän sanktioiden vaikutuksia yrityksiin ja EU:n jäsenmaihin. Jos jokin osioista on jäänyt välistä, löydät kaikki osiot täältä.

Lyhyenä kertauksena myös uusille lukijoille, OSS- järjestelmässä tulee siis ilmoittaa kaikki myynnit ja myyntien ilmoittamiseen ei ole alarajaa. Kyseiseen arvonlisäverotuksen erityisjärjestelmään ei kuitenkaan tarvitse rekisteröityä, ellei koko EU-alueen myynti ylitä 10 000 euron rajaa. Mutta kuten muissakin asioissa, myöhästyneistä ilmoituksista voi seurata sanktioita myös OSS-järjestelmässä.

Pahimmassa tapauksessa itse veron osuus voi siis olla myyjällä 1-5 euroa, mutta sille määrätään kulutusjäsenvaltion ALV-lain mukaisesti maksimaalinen myöhästymismaksu myöhästymisen mukaan. Suomen ALV-laki on tässä näkökulmassa lievä verratuna esimerkiksi Irlannin ALV-laissa mainittuun 4000 euron ilmoituskohtaiseen vakio myöhästymismaksuun. (Irlannin verohallinto on tiedottanut asiasta 23.1.2023: Fixed penalties 16.5.2023)

Asiakkaalle voi näin ollen syntyä tilanne, jossa viiden euron myöhässä ilmoitetusta verosta voi seurata Suomessa maksimaalinen 142 euron kustannus myöhästymisestä (Suomen ollessa kulutusjäsenvaltio). Laillisesti näin voidaan menetellä, sillä komissio ei ole määrittelyt yhtenäisesti myöhästymismaksukäytäntöä OSS-järjestelmään, vaan ilmoituksen myöhästymisestä huomauttaminen kuuluu kulutusjäsenvaltion kansallisen lainsäädännön piiriin. (Lähde Declare and pay in OSS 16.5.2023)

Sanktioita määrätään, jotta voidaan valvoa yritysten oikein toimimista ja yhteisten sääntöjen, sekä lakien noudattamista. Yhteisillä säännöillä kilpailuasetelma on veroviranomaisiin nähden sama ja näin ollen myös harmaan talouden valvonta tehokkaampaa. Sanktioiden määräytymiseen tarvitaan kuitenkin yhtenäisyyttä ja yhteisten linjojen löytymistä, ja tämän vuoksi myöhästymismaksujen on oltava myös kohtuullisia, eikä myöhästymismaksun perintää tule aloittaa liian aikaisin.

Millaisia vaikutuksia myöhästymismaksun määräytymisessä on markkina-alueeseen?

Kun mietitään tiukan lain tulkinnan ja myöhästymismaksujen innokkaan perinnän vaikutuksia, tulee lopullisena skenaarion pohdittavaksi EU:n talousalueelta tulevien ulkomaisten yritysten sähköisten palveluiden monipuolisuuden vähentyminen Suomessa ja muissa EU-jäsenvaltioissa. 

Suomen näkökulmasta ajateltuna innokkas perintä voi aiheuttaa muissa EU:n jäsenvaltioissa tunnistautuneiden yritysten myynnin uudelleensuuntauksen, eli Suomi voidaan jättää esimerkiksi verkkokaupan saatavuusalueiden ja toimitusaluiden ulkopuolelle. Samoin kun suomalainen yritys voi jättää toimittamatta esimerkiksi Irlantiin.

Yritysten vetäytymisellä markkina-alueelta on vaikutuksia myös valtiontalouteen: Yritykset, joilla voisi olla suuria verotuloja annettavana esimerkiksi Suomeen jää saamatta, koska suomalaiset asiakkaat eivät pystyisi kuluttamaan palvelua tai ostamaan tuotetta saavutettavuuden rajoituksien takia. Tämän seurauksena myöskään verotulot eivät tule jäsenmaahan, vaan verotulot menevät yrityksiltä muihin EU-maihin. 

Köyhdyttääkö myöhästymismaksujen yhteisen linjan puuttuuminen lopulta toimivaa markkinaa ja huonontamalla ulkomaisten yritysten kilpailukykyä?

Yritykset, joilla olisi halukkuutta laajentaa omaa liiketoimintaansa toisessa jäsenmaassa sijaitseville asiakkaille eivät tarjoa palveluitaan, vaan palveluiden monipuolisuudesta voi jäädä tyhjiö. Paikallisilla yrityksillä olisi mahdollisuus täyttää markkinapaikka, mikäli ulkomaiset yhtiöt vetäytyvät alueelta. Kotimaisilta yhtiöiltä ja yrityksiltä on löydyttävä myös kykyä tuoda markkinoille vastaava tuote tai palvelu. 

Lopulta OSS-järjestelmän tarkoitus on yhtenäistää Euroopan ALV-käytäntöjä, sekä  keventää verkkokauppojen hallinnollista taakkaa. Lisäksi OSS-järjestelmällä on mahdollisuus rikastaa tuotteiden ja palveluiden tarjontaa, sekä herättää tervettä kilpailua yritysten välille. Yhtenäisen ALV-järjestelmän tarkoituksena on poistaa näin ollen kilpailun esteet.

Saavuttako eri myöhästymismaksukäytännöt nämä tarkoitukset? 

Veroviranomaisten tasolta myöhästymismaksujen eri määräytymisen käytännöt aiheuttavat kilpailua valtioiden välille. Jäsenmaalla, jolla on suurin myöhästymismaksu, saa eniten verotuloja. OSS-järjestelmään tarvitaan yhteinen linja myös myöhästymismaksujen määräytymisen osalta, jotta valtiot olisivat samalla linjalla ja yhtenäinen ALV-alue saavuttaa sille määritellyt tavoitteet.

Mitä hyötyä EU-alueelle on karenssiajasta? 

Tunnistamisjäsenvaltion veroviranomaisella on velvollisuus poistaa yritys OSS-järjestelmästä toistuvien ilmoitusten laiminlyöntien seurauksena. Jatkuvaksi laiminlyönniksi tulkitaan tilanne, jossa yritys on antanut kolme peräkkäistä erityisjärjestelmään kuuluvaa ilmoitusta myöhässä. Unioinin järjestelmässä tämä tarkoittaa kolmen kvartaalin ilmoituksia ja tuonti järjestelmässä 3 kuukauden ilmoituksia. 

Järjestelmän karennssiaika tulee EU-lainsäädännöstä ja on täten erittäin vahva laillinen velvoite jokaisen EU-jäsenvaltiolle. Kansalliselta tasolta päätökseen on erittäin hankala hakea muutosta ja muutosta usein joutuu hakemaan eri oikeusasteista käsin. Suomessa päätökseen voi hakea muutosta ensin oikeusvaatimuksen kautta ja sen jälkeen siirtyä valittamaan mahdollisesta hylätystä oikaisuvaatimuksesta hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeudesta tapauksen on siirryttävä Euroopan tuomionistuimeen. 

Karenssiaika voi tarkoittaa itse yrityksille pahimmillaan satojen tuhansien eurojen hallinnollista kulua, koska vaihtoehtoja on karenssin sattuessa kohdalle on vain kaksi: joko rekisteröityä kaikkiin maihin ALV-velvolliseksi tai lopettaa verkkokauppa. Yritysten näkökulmasta karenssi on kohtuuttoman raju seuraamus kolmeen myöhästymiseen liittyen ja voi pahimmillaan viedä yrityksen konkurssiin. 

Miten karenssiaika ja sanktiot voidaan välttää?

Kaikki sanktiot ja karenssiajan voi välttää ilmoittamalla verot oikein ja oikea-aikaisesti tunnistamisjäsenvaltiolle. 

Myöhästyminen on OSS-järjestelmässä raskauttava merkintä. Oikein ilmoittamisesta tai myyntiraporttien täsmäämistä tärkeämpää on ilmoittaa ajoissa, sillä OSS-järjestelmässä voi korjata ilmoitusta ilman myöhästymismaksua, tai muita sanktioita seuraavan ilmoitettavan kauden ilmoituksella. Tämä ei päde normaalissa kansallisessa arvonlisäveromenettelyssä.

Jos sinulla on haasteita näiden asioiden kanssa ja tarvitset lisäneuvoja, ota rohkeasti yhteyttä meihin!

 

Photo by Tingey Injury Law Firm on Unsplash

    Categories

    • Accounting
    • All
    • E-commerce
    • Legal
    • VAT

    Latest posts

    • Vinkkejä tilinpäätökseen
    • Näin hallitset kassavirran
    • Pikaopas budjetointiin
    • Kannattaako yrityksen hoitaa talousjohtaminen itse, vai valita osa-aikainen resurssi?
    • Arvonlisäverokannan korotus – Menestys vai fiasko?
    Vatzy
    Manage Cookie Consent
    To provide the best experiences, we use technologies like cookies to store and/or access device information. Consenting to these technologies will allow us to process data such as browsing behaviour or unique IDs on this site. Not consenting or withdrawing consent, may adversely affect certain features and functions.
    Functional Always active
    The technical storage or access is strictly necessary for the legitimate purpose of enabling the use of a specific service explicitly requested by the subscriber or user, or for the sole purpose of carrying out the transmission of a communication over an electronic communications network.
    Preferences
    The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
    Statistics
    The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes. The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
    Marketing
    The technical storage or access is required to create user profiles to send advertising, or to track the user on a website or across several websites for similar marketing purposes.
    Manage options Manage services Manage {vendor_count} vendors Read more about these purposes
    View preferences
    {title} {title} {title}
    • Main Page
    • Customer Stories
    • Services
      • Global Advisory
      • Advisory services
      • Interim Services
      • Accounting
      • VAT
    • News & Articles
    • About Us
    Facebook Linkedin
    • Startsida
    • Kundberättelser
    • Tjänster
      • Global Rådgivning
      • Rådgivningstjänster
      • Interim
      • Bokföring
      • Moms
    • Blogg
    • Om oss
    Facebook Linkedin
    • Kotisivu
    • Blogi
    • Meistä
    • Business Boosting palvelut
      • Talousjohtopalvelut
      • Kassavirta
      • Varaston optimointi
      • Kansainvälistyminen
      • Kannattavuus & Hinnoittelu
      • Analyysit & Raportit
      • Due diligence
      • Yrityksen arvonmääritys
      • Yritysmyynnin valmistelu
    • Arvonlisäveropalvelut
      • ALV suunnittelu
      • ALV rekisteröinti
      • OSS raportointi
      • ALV tarkastus
    • Kirjanpitopalvelut
      • Kirjanpito
      • Palkanlaskenta
    • Lakipalvelut
      • GDPR
      • Käyttöehdot
      • Sopimukset
      • Yrityslaki
      • Fuusiot & Yritysostot
      • Muut lakiasiat
    Facebook Linkedin
    • Etusivu
    • Asiakastarinat
    • Palvelut
      • Kansainväliset neuvonantopalvelut
      • Neuvontapalvelut
      • Interim-palvelut
      • Arvonlisävero
      • Kirjanpito
    • Blogi
    • Meistä
    Facebook Linkedin
    • Startsida
    • Team
    • Blogg
    • Startsida
    • Team
    • Blogg
    Facebook Linkedin
    • Etusivu
    • Tiimi
    • Blogi
    • Etusivu
    • Tiimi
    • Blogi
    Facebook Linkedin
    • Main page
    • Team
    • Blog
    • Main page
    • Team
    • Blog
    Facebook Linkedin


    Vatzy is founded by a team of experienced professionals with backgrounds not only in accounting and legal but also e-commerce. This means that we know what we are doing and we understand how it's like run an e-commerce business.


    Contact

    • Email
    • [email protected]
    • Phone
    • +358 40 545 4480


    Offices

    • Finland
    • Poikkikuja 7, 65100 Vaasa
    • Bulevardi 21, 00180 Helsinki
    • Sweden
    • Kungstensgatan 9,
    • 114 25 Stockholm

    © Vatzy 2024 | Privacy Policy