Kannattaako yrityksen hoitaa talousjohtaminen itse, vai valita osa-aikainen resurssi?
Tätä kysymystä miettii varmasti moni pk-yritys. Pätevän kokoaikaisen talousjohtajan löytäminen ei ole helppoa, eikä sellaisen palkkaaminen ole välttämättä edes kannattavaa tietyissä yrityksen kokoluokissa – Mikä siis neuvoksi?
Talousjohtamisesta puhuttaessa tilanne on usein se, että yrityksestä ei löydy riittävästi osaamista tai aikaa kyseisen tehtävän hoitamiseen, joka näyttelee kuitenkin suurta roolia yrityksen menestyksessä. Talousjohtajan virkaan saatetaankin pahimmassa tapauksessa palkata henkilö, jolla ei aina välttämättä ole riittävästi kompetenssia hoitamaan vaativia talousjohtajan tehtäviä. Tästä syystä yritysten kannattaakin arvioida, löytyykö talousjohtajan rooliin aidosti sopivaa henkilöä tai onko se ajallisesti ja taloudellisesti edes kannattavaa.
Me Vatzyssa, sekä monet asiakkaamme ovat huomanneet, että osa-aikaisen talousjohtajan tai controllerin käyttö onkin monessa tilanteessa ollut kustannustehokkain ratkaisu. Ulkoistettuna palveluna ostettaessa yritys pystyy esimerkiksi meidän kauttamme tarkasti määrittelemään itse tehtävien laajuuden, sekä miten paljon tunteja / päiviä kuukaudessa tarvitaan käytettävän kyseisten asioiden hoitamiseen – ylimääräisestä ei siis tarvitse maksaa. Tämän lisäksi saat todistetusti menestyneen ammattilaisen hoitamaan tarvittavat tehtävät, joita yrityksesi sillä hetkellä tarvitsee.
Jos tunnistit itsesi, ota rohkeasti yhteyttä meihin ja jutellaan lisää. +358405454480 | [email protected]
Photo by Firmbee.com on Unsplash